Aloitteita ja esityksiä » Aloite: Veden hinta ja laatu Kaarinassa

Valtuustoaloite 25.2.2008

VEDEN HINTA JA LAATU KAARINASSA

Kaarinassa käytetään talousvetenä Virttaanharjun pohjavettä. Vesi on erinomaisen hyvää käyttövettä eikä vaadi käsittelyä tai lisäaineita. Myös veden hinta on kilpailukykyinen.
 
Kaarina ja Piikkiö ovat osakkaina Turun Seudun Vesi Oy:ssä, joka parhaillaan toteuttaa tekopohjavesihanketta pumpatakseen Kokemäenjoen – joen, jonka veteen lasketaan mm. Nokian ja Tampereen puhdistetut jätevedet - vettä imeytysaltaiden kautta pohjaveteen. Sen jälkeen vesi pumpattaisiin putkea pitkin Turkuun.
Vesihankkeen tavoitteena oli talousveden määrällinen riittävyys ja laadullinen taso, kun Aurajoen vesi ei pari vuosikymmentä sitten täyttänyt kriteereitä. Nyt on toisin: vedenkulutus on laskenut paljon, sademäärä on lisääntynyt ja Aurajoen vesi täyttää EU:n talousvedelle asettamat normit.
Tekopohjavesihanke lähti siitä, että Kokemäenjoen vesi sadetetaan harjulle. Nyt menetelmä onkin osoittautunut niin huonoksi, että vesiyhtiö kaivattaa suuria imeytysaltaita. Sakaton ja esikäsitelty jokivesi sisältääkin aiemmasta vakuuttelusta huolimatta niin paljon sakkaa, että altaat on välillä puhdistettava. Miten tällaisessa tilanteessa voidaan olla varmoja, ettei pohjaveteen joudu epäpuhtauksia ja vesi pilaannu?
Kaarinan ja Piikkiön piti osakassopimuksen mukaan saada yhteensä useampi miljoona markkaa hyvitystä aiemmasta investoinnistaan, kun tekopohjavesihanke valmistuu. Hankkeen kustannusarvio on kasvanut yli 100% ja näyttää siltä, ettei hyvitystä saada lainkaan. Kaiken huipuksi on vaarana pohjaveden pilaantuminen ja veden hinnannousu.
 
Onko laajentuvan Kaarinan ollenkaan perusteltua olla mukana tällaisessa tekopohjavesihankkeessa?
Kaarinan vihreä valtuustoryhmä esittää kaupunginhallitukselle ja laajentuvan kunnan ohjausryhmälle, että valtuustolle tuodaan mitä pikimmin
  1. selvitys, miten paljon Turun Seudun Vesi Oy:n mukaisessa osakassopimuksessa luvattuja rahoja jää saamatta Kaarinalta ja Piikkiöltä;
  2. laskelma, kuinka paljon kaarinalaisten vesikuution hinta on nousemassa tekopohjavesihankkeen valtavien kustannusten myötä:
  3. asiallinen tieto siitä, ettei Virttaanharjun pohjavesi pilaannu Kokemäenjoen veden pumppaamisesta tekopohjavedeksi;
  4. selvitys irtautumiseksi Turun Seudun Vesi Oy:n osakassopimuksesta.