Kaarinan Vihreiden kuntavaaliohjelma 2008-2012
Hyvän elämän peruspilarit
Kaarina on meille yhteinen kotikaupunki, vaikka asuinpaikkamme on Littoinen, Piikkiö, Piispanristi, Kesämäki, Kirismäki, Kuusisto, Harvaluoto...
oma asuinalue on jokaiselle tutuin ja rakkain. Yhteisöllisyys ja turvallisuus ovat avainasioita arkiympäristössä.
1. Kaarinalaisista on pidettävä huolta.
Jokainen meistä on joskus heikko. Osa meistä tarvitsee apua jatkuvasti.
- Lapsiperheiden varhainen tuki on tarpeen.
- Kotihoito turvaa vanhusten kotona asumisen.
- Ikäihmisten itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava.
- Vammaisten asumis- sekä muut palvelut on säilytettävä.
- Työttömien toiminnan tukeminen on edelleen tärkeää.
- Vajaakuntoisten kuntouttamisesta on huolehdittava.
- Asunnotonkin tarvitsee kodin.
- Päihdeongelmaisten kuntoutumista on edistettävä.
- Laitoksissa on oltava tarpeeksi henkilökuntaa.
- Maahanmuuttaja on arvokas ihminen: kotouttaminen edesauttaa kotiutumista ja työllistymistä.
- Esteettömyys on kaiken suunnittelun ja toteutuksen lähtökohta.
2. Turvaa ja koulutusta.
Lasten ja nuorten hyvä hoito ja koulutus on paras tulevaisuuden turva sekä ihmiselle itselleen että yhteiskunnalle.
Varhainen tuki tarpeen
- Päivähoidossa on tärkeää olla erilaisia vaihtoehtoja.
- Lähikoulu on kielestä riippumatta kaikkien lasten oikeus.
- Luokkakoot pidettävä kohtuullisina.
- Koulujen kerhotyö on tarpeellista harrastus- ja iltapäivätoimintaa.
- Koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhot tarvitsevat kunnon tilat.
Enemmän turvallisuutta ja nuorten kuuntelemista
- Lasten ja nuorten hyvinvoinnista on huolehdittava.
- On kunnia-asia pitää päiväkodit ja koulut kunnossa: Sisäilmaongelmat on poistettava.
- Päiväkoti- ja koulupihoille enemmän toimintaa.
- Lasten ja nuorten on voitava liikkua turvallisesti.
- Lasten ja nuorten kuunteleminen on käynnistämättä: lapsi- ja nuorisoparlamentti aloittakoon toimintansa.
- Nuorilla on tärkeä olla kokoontumispaikkoja kaikissa kunnanosissa.
3. Terveys on meille kaikille arvokas asia.
Jokainen sairastuu joskus. Silloin avun on löydyttävä pian ja läheltä.
- Terveyskeskuksen vastaanotolle on päästävä nopeasti ja ajanvarauksen on tapahduttava joustavasti.
- Ennaltaehkäisy neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa on parasta terveydenhoitoa kaikkina ikäkausina.
- Mielenterveysongelmiin on saatava apua ajoissa.
- Jos ei terveyskeskuksen apu auta, on päästävä joustavasti erikoissairaanhoitoon.
4. Kestävä kehitys - vastuuta arjesta ja huomisesta.
Kestävyys on reiluutta ja vastuuta ihmisistä, arjesta, ympäristöstä ja huomisesta.
Kaupungin oma toiminta
- Hankinnoissa on otettava huomioon tuotteiden ja palveluiden elinkaari ja ympäristövaikutukset.
- Ruokapalveluilta odotetaan ravitsevia ja hyvä aterioita. On oltava tarjolla myös luomu-, lähi- ja kasvisruokaa.
- Kaarinan on aika ryhtyä reilun kaupan kaupungiksi.
- Kaupungin on lisättävä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä.
Vesi, lämmitys ja energia
- Turku ei saa pilata Kaarinan hyvää pohjavettä
- Kaukolämpö on ulotettava omakotialueille ja Piikkiön keskustaan.
- Meri- ja maalämmön sekä aurinkoenergian käyttöä on harkittava uusilla asuntoalueilla ja kaupungin kiinteistöissä.
- Julkisen rakentamisen on oltava energiatehokasta.
- Matalaenergiarakentamista on tuettava.
Luonnonvarojen käyttö
- Kaarinan on suosittava luonnonvarojen säästävää käyttöä.
- Tehokas kierrätys ja jätteiden hyödyntäminen kuuluvat arkeen. Hyvin toimiva kierrätyskeskus mahdollistaa tämän, tiedottaa ja opastaa.
- Viljelypalstojen tarjoamista on lisättävä ja niiden hoitomahdollisuuksia on parannettava.
- Kaupunkimetsiä on hoidettava luonnonmukaisesti virkistyskäyttöön soveltuvalla tavalla.
Rakentaminen ja liikenne
- Maankäytön suunnittelun on perustuttava yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen, jotta maata säästyy virkistykseen ja maa- ja metsätalouteen.
- Kaavoituksen tavoitteena tulee olla keskustat yhdsitävän nauhakaupungin synnyttäminen.
- Ekologinen rakentaminen on neuvomisen, opastamisen ja kokeilemisen arvoista.
- Kaupungin on edistettävä kaikin tavoin paikallisjunaliikenteen aloittamista.
- Palvelulinjan reitit on ulotettava myös Piikkiöön.
- Joukkoliikennettä on kehitettävä yksityisautoilua houkuttelevammaksi.
- Kevyt liikenne tarvitsee parempikuntoiset väylät.
- Pikaraitiotien Piikkiö-Kaarina-Turku-Raisio-Naantali
- rakentaminen on Kaarinalle merkittävä hanke.
- Kiertoliittymät tekevät liikenteestä sujuvaa.
- Kaarina ei kaipaa uusia läpikulkuteitä. Sen sijaan liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta on parannettava mm. Kuusistossa ja Kaarinatiellä.
- Meluntorjuntaa on suhtauduttava vakavasti.
Luonto ja kulttuuri
- Kaupungin arvokkaat kulttuurihistorialliset rakennukset ja maisemat on säilytettävä.
- Luonnon monimuotoisuus on taattava viheraluein, metsin, puistoin ja luonnonsuojelualuein.
- Uhanalaisten eliölajien suojelu kuuluu kaupungin velvollisuuksiin.
- Littoistenjärven kunnon parantamiseksi on edelleen tehtävä työtä.
- Kaarinan on kannettava vastuunsa Itämeren suojelusta.
- Rantoja on jätettävä vapaiksi myös luonnolle ja ihmisille.
- Hovirinnan rannasta on aika tehdä merellisen Kaarinan sydän.
- Liikuntapaikat ja retkeilyreitit on pidettävä kunnossa.
5. Tarkka taloudenpito - hyvien palvelujen turva.
Kaarinan lähivuodet ovat taloudessa haastavat.
- Palvelutaso on talouden haasteista riippumatta vähintään säilytettävä.
- Palveluja on tehostettava mm. eri toimialojen viranhaltijoiden alueellista yhteistyötä lisäämällä,
- Kaupungin työntekijöiden hyvinvointia on ylläpidettävä - Kaarinasta reilu työnantaja.
- Kaupungin rakennuksia ja teknisiä verkkoja on saneerattava. Ennakointi korjauksissa on viisasta.
- Kaupungin on tuettava taloudellisesti edelleen yhdistystoimintaa - seurat, yhdistykset, partiolaiset - lapsista vanhuksiin.
- Kunnanosatoiminta tarvitsee omat rahansa.
- Kuntalaisten talkootoimintaa on tuettava taloudellisesti.
- Yhteistyö naapurikuntien kanssa tukee kaupunkiseudun menestymistä.
6. Yrittäminen on arvokasta.
Yrittäjäystävällinen kaupunki houkuttelee uusia yrittäjiä ja takaa entisten säilymisen. Yrittäminen tuo työtä ja lisää myös kaupunkilaisten palveluja.
- Kaupungin ja yrittäjien yhteistyö on tärkeää: Kaarinan kehityksen työtä on jatkettava.
- Yrittämisen olosuhteita on edelleen kehitettävä.
- Kaarinan ja Piikkiön keskustoista on hyvä luoda kaupunkilaisten olohuoneita.
- Kaupungin keskustojen vetovoimaa on lisättävä - pienliikkeille toimitiloja
- Uusi kaupunginkirjasto kulttuuritiloineen Kaarinan keskustaan.
- Päivittäistavarat on saatava läheltä: asunnoista kaukana olevat kauppakeskukset syövät lähipalveluja.
- Pienyrittämiselle on luotava edellytyksiä.
- Piikkiön keskustan radanvarsiteollisuudelle on tarjottava mahdollisuus parempaan sijoittumiseen asumisen ja keskustapalvelujen tieltä.
- Kaarinan Krossin teollisuus- ja työpaikka-aluetta laajennetaan Piikkiön puolelle.
7. Kuntalaisia kuunneltava.
Laajenevassa Kaarinassa on monta kyläkeskusta. Se vaatii uusia tapoja kuntalaisten kuulemiseen.
- Eri kunnanosiin on saatava kunnanosavaltuustot tai muu vastaava tapa kuntalaisten kuulemiseen
- Kaupungin on yhdistettävä eri toimialojen viranhaltijoiden työskentely ja taattava lähipalvelut.
- Kaupunkilaisia koskevista hankkeista on tiedotettava aktiivisesti jo valmisteluvaiheessa.
